Hoidon yhteisellä suunnittelulla olemme kuitenkin saaneet lyhennettyä jonoja, Husin tukielin- ja plastiikkakirurgian vs. toimialajohtaja Anna Vasara kirjoittaa kolumnissaan.
Mistä on kysymys, kun helsinkiläinen kutsutaan näyttämään vaivaisenluutaan Hyvinkään sairaalan ortopedille tai hänen naapurinsa saa kutsun selkäleikkaukseen Porvooseen? Eikö lähempää löytyisi?
Potilaat ja leikkaussalit eivät jakaudu Uudellamaalla samassa suhteessa. Helsingissä on paljon asukkaita, mutta vain osa Husin ortopedisistä leikkaussaleista sijaitsee Helsingissä tai muualla pääkaupunkiseudulla. Ja toisaalta pääkaupunkiseudulle on keskitetty vaativaa kirurgiaa.
Husin ortopediseen hoitoon joutuu usein edelleen odottamaan liian pitkään. Hoidon yhteisellä suunnittelulla olemme kuitenkin saaneet lyhennettyä jonoja ja kavennettua eri alueilla asuvien potilaiden odotusaikojen eroja. Tavoitteenamme on, että hoitoon pääsee yhtä sujuvasti riippumatta siitä, missä päin Uuttamaata asuu.
Husin tukielin- ja plastiikkakirurgiassa alueen potilaiden hoidon koordinointi tehdään hoidonsuunnittelukeskuksissa. Niistä potilas ohjataan siihen yksikköön, jossa sopivaa hoitoa on sillä hetkellä parhaiten tarjolla.
Suunnittelemme vastaanotoille itseajanvarausta, jossa potilas voi valita sairaalan tarjolla olevien vaihtoehtojen joukosta. Potilas voi valita nopeamman ajan kauempaa tai odottaa pidempään päästäkseen haluamaansa sairaalaan.
Aina hoitomatka ei suuntaudu Helsingistä poispäin. Vuonna 2026 perustettu tekonivelsairaala Orton toi Husin tekonivelkirurgiaa takaisin Helsinkiin lähes 20 vuoden jälkeen. Tekonivelleikkauksia tehdään toistaiseksi myös Peijaksen sairaalassa, mutta muissa alueen sairaaloissa toiminta on päättynyt. Myös tekonivelpotilaiden hoitoa suunnitellaan nyt yhteisesti koko Uudenmaan alueella.
Ristiin rastiin ei siis matkusteta matkustamisen vuoksi. Tavoitteena on, että potilas pääsee tarvitsemaansa hoitoon mahdollisimman sujuvasti – vaikka se joskus tarkoittaisi käyntiä naapurikaupungissa.
Kirjoittaja on Husin tukielin- ja plastiikkakirurgian vs. toimialajohtaja